2025

Euroviisut

Euroviisut nr.

#69

Sijainti

St. Jakobshalle (Basel, Sveitsi)

Aika

13.-17.5.2025

Maita mukana

38
Tältä sivulta löydät kaiken tarvittavan vuoden 2025 Euroviisuista

Euroviisut 2025 järjestetään Sveitsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, Baselissa, toukokuussa 2025. Ensimmäinen semifinaali on tiistaina 13. toukokuuta ja toinen torstaina 15. toukokuuta. Kilpailu huipentuu tutusti Euroviisu-finaaliin 17. toukokuuta 2025.

Sveitsi sai Euroviisut, kun Nemo voitti The Code -kappaleellaan Malmön vuoden 2024 Euroviisut. Kyseessä oli Sveitsin kolmas voitto ja samalla luonnollisesti kolmas kerta, kun maa toimii järjestäjänä.

Mukana Euroviisuissa on 38 maata.

Tapahtumapaikka

Isäntäkaupungin valinta vuoden 2025 Euroviisuihin alkoi toukokuun lopussa 2024. Alun perin valintaprosessissa oli mukana neljä kaupunkia Basel, Bern, Geneve ja Zürich, joista Sveitsin yleisradioyhtiö oli heinäkuun puoleenväliin mennessä valinnut Baselin ja Geneven parhaiksi kandiaateiksi. Lopulta valinnaksi ilmoitettiin elokuun lopussa Basel. Basel-Stadtin kantoni tukee kilpailua noin 40 miljoonan euron rahoituksella.

Tapahtuma-areena on St. Jakobshalle, vuonna 1976 valmistunut monitoimihalli. Se sijaitsee Baselin ja Münchensteinin rajalla. Hallissa pelattiin jääkiekon MM-kilpailuja 1998, ja se on remontoitu 2015-18. Yleisökapasiteetti on 12 400.

Euroviisut 2025

Edustajat & kappaleet

Alta olevasta taulukosta näet kunkin maan edustajan ja kappaleen sitä mukaa, kun ne selviävät. Semifinaali-sarake tarkoittaa sitä, missä semifinaalissa maa on mukana. Jos sen kohdalla lukee F, maa etenee suoraan finaaliin. Jos taulukossa lukee päivämäärä, se tarkoittaa ajankohtaa, jolloin tiedon on määrä selvitä. Taulukkoa voi mobiilissa skrollata horisontaalisesti, jos se ei näy kokonaan.

Taulukko päivitetty viimeksi 9.2.2025

Maa Artisti Kappale Kieli Semifinaali
🇳🇱 Alankomaat Claude 3/2025 3/2025 1
🇦🇱 Albania Shkodra Elektronike Zjerm albania 1
🇦🇲 Armenia 16.2.2025 16.2.2025 16.2.2025 2
🇦🇺 Australia 2
🇦🇿 Azerbaidzan Mamagama 2/2025 2/2025 1
🇧🇪 Belgia Red Sebastian Strobe Lights englanti 1
🇪🇸 Espanja Melody Esa diva espanja F
🇬🇪 Georgia 2
🇮🇪 Irlanti Emmy Laika Party englanti 2
🇮🇸 Islanti 22.2.2025 22.2.2025 22.2.2025 1
🇬🇧 Iso-Britannia 3/2025 3/2025 3/2025 F
🇮🇱 Israel Yuval Raphael 9.3.2025 9.3.2025 2
🇮🇹 Italia 15.2.2025 15.2.2025 15.2.2025 F
🇦🇹 Itävalta JJ Wasted Love 3/2025 2
🇬🇷 Kreikka Klavdia Asteromata kreikka 2
🇭🇷 Kroatia HRT 2.3.2025 2.3.2025 1
🇨🇾 Kypros Theo Evan 1
🇱🇻 Latvia Tautumeitas Bur man laimi latvia 2
🇱🇹 Liettua 15.2.2025 15.2.2025 15.2.2025 2
🇱🇺 Luxemburg Laura Thorn La poupée monte le son ranska 2
🇲🇹 Malta Miriana Conte Kant englanti 2
🇲🇪 Montenegro Nina Žižić Dobrodošli montenegro 2
🇳🇴 Norja 15.2.2025 15.2.2025 15.2.2025 1
🇵🇹 Portugali 8.3.2025 8.3.2025 8.3.2025 1
🇵🇱 Puola 14.2.2025 14.2.2025 14.2.2025 1
🇸🇪 Ruotsi 8.3.2025 8.3.2025 8.3.2025 1
🇩🇪 Saksa 1.3.2025 1.3.2025 1.3.2025 F
🇸🇲 San Marino 8.3.2025 8.3.2025 8.3.2025 1
🇷🇸 Serbia 1.3.2025 1.3.2025 1.3.2025 2
🇸🇮 Slovenia Klemen How Much Time Do We Have Left englanti 1
🇫🇮 Suomi Erika Vikman ICH KOMME suomi 2
🇨🇭 Sveitsi 3/2025 3/2025 3/2025 F
🇩🇰 Tanska 1.3.2025 1.3.2025 1.3.2025 2
🇨🇿 Tšekki Adonx Kiss Kiss Goodbye englanti 2
🇺🇦 Ukraina Ziferblat Bird of Pray englanti, ukraina 1
🇪🇪 Viro 15.2.2025 15.2.2025 15.2.2025 1

Euroviisut 2025

Karsinnat

Euroviisu-kauden alussa jännitetään Euroviisu-karsintoja, jollaiset käydään lähes joka maassa. Kunkin maan yleisradioyhtiö päättää karsintojen rakenteesta, ja niissä on erilaisia piirteitä.

Pohjoismaalaisittain tärkeimmät karsinnat ovat tietenkin Suomen oma Euroviisu-karsinta, UMK eli Uuden Musiikin Kilpailu, sekä Ruotsin Melodifestivalen, joka on yksi suurimmista Euroviisujen karsintaspektaakkeleista maailmanlaajuisesti ja kerää Ruotsissa jopa enemmän huomiota kuin itse Viisut.

Karsintojen loppuhuipennus ajoittuu tyypillisesti alkuvuoteen, helmi-maaliskuuhun. Siirry alta lukemaan lisää Suomen omasta UMK:sta tai muiden maiden Euroviisu-karsinnoista.

Euroviisut 2025

Vedonlyönti

Euroviisut 2025 vedonlyönti ei ole vielä alkanut. Koska edustajista, kappaleista tai mukana olevista maistakaan ei ole vielä lähes mitään tietoa, ei myöskään Euroviisu-kertoimet 2025 ole vielä ilmestyneet vedonlyöntisivustoilta.

Perinteisesti Euroviisu-vedonlyönti alkaa kuitenkin hyvin varhaisessa vaiheessa kautta, ja ensimmäiset pelifirmat julkaisevat kertoimensa syksyllä. Tyypillisesti sivusto nimeltä Bethard on ollut ensimmäisten joukossa tarjoamassa omia kertoimiaan.

Päivitämme tälle sivulle, kun tietoa Euroviisu-vedonlyönnistä saadaan lisää. Alta voit tutustua varsinaiseen vedonlyöntisivuumme, josta löydät tarkempaa tietoa kohteista ja Euroviisujen veikkaamisesta, sekä kerroinsivuumme, josta näet uusia kertoimia odotellessamme viime vuoden Euroviisu-kertoimet.

Euroviisu-

uutiset