NEEA RIVERin Nightmares lupaa laatua UMK-vuoteen, mutta ei kisaa voitosta

NEEA RIVERin Nightmares julkaistiin UMK-kappaleista ensimmäisenä. Kuva: Nelli Kenttä / Yle

Vuoden 2025 Uuden Musiikin Kilpailun kappaleista ensimmäisenä julkaistiin varsin uuden artistin NEEA RIVERin tanssittava, mutta synkkiäkin sävyjä kantava pop-kappale Nightmares.

NEEA RIVERin biisi ei petä heitä, jotka odottavat UMK:lta laatua. Kyseessä on jälleen erinomaisesti tuotettua poppia, jota on helppo kuunnella. Artistin ääni kantaa voimakkaasti ja menisi helposti läpi kansainvälisilläkin kentillä.

Biisissä käydään läpi voimaantumisen tematiikkaa sen kautta, kuinka painajaisten näkeminen on nyt takana päin. Tämä sanoma yhdistyy kohtuullisesti tummahkoihin mutta toiveikkaisiin äänimaailmoihin, joista löytyy myös klubille sopivaa poljentoa.

Jokin biisissä ei kuitenkaan ole aivan omalla paikallaan. Siinä missä genrerajojen innokas sekoittelu on tämän päivän kirjavan musiikkikentän yksi suurimpia rikkauksia, tässä biisissä kaikki eri elementit eivät ole keskenään aivan sopusoinnussa, kuten ”na-na-na”-droppi, joka ei tunnu istuvan muuten kohtalokkaaseen tunnelmaan.

Biisi on erinomaisen laadukkaasti tuotettu ja toteutettu, ja sen voi hyvin kuunnella useaan kertaan. Jäämme kuitenkin UMK-tasolla odottelemaan vielä kantavampia kappaleita, joista ei jää lainkaan ristiriitainen olo eikä epäilys siitä, mitä artisti todella halusi sanoa. Nightmares on miellyttävä biisi, mutta ei puhuttele riittävästi.

Mitä mieltä sinä olit, onko kappaleella mahdollisuus menestyä UMK:ssa? Kommentoi alle!

Jätä kommentti